PPG®: Innovaatioiden kehittäjä™

PPG Industries on edelläkävijä alallaan, sen toiminta on virtaviivaista ja tehokasta. Uudet teknologiat ja ratkaisut ovat PPG:n ytimessä. Visiomme on jatkaa mailman johtavana pintakäsittelyn osaajana, joka taitaa myös erikoistuotteet ja palvelut. Palvelemme asiakkaitamme rakennusalalla, kuluttajatuotteissa, teollisuudessa, ja sekä uusien että korjattavien ajoneuvojen markkinoilla. PPG:llä on tuotantotiloja ja tytäryhtiöitä yli 60 maassa ympäri maailmaa.

PPG:llä, innovaatiot ovat arkipäivää
Pintäkäsittelyaineiden ja erikoismateriaalien huippuvalmistajana olemme aina luottaneet innovaatioihin. Uskomme, että innovaatiot ovat menestymisen elinehto, ei pelkästään meille vaan myös asiakkaillemme.

Vihreän aallon tienraivaaja
Kestävyys ja vastuullisuus ovat pitkään olleet PPG:n perusperiaatteita. Monet viime vuosien innovaatioistamme ovat antaneet asiakkaillemme ympäristöhyötyä. Maaliteollisuudessa toimme ensimmäisten joukossa markkinoille tuotteet, joiden haihtuvat orgaaniset päästöt olivat hyvin pienet.

Värien mestari
Kehitystyön ja vastuullisen toiminnan lisäksi PPG-brändin peruskiviä on värien hallinta. Koska osallistumme monenlaiseen liiketoimintaan ympäri maailmaa, meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus tarkkailla ja omaksua nousevia globaaleja väritrendejä asiakkaidemme tuotesovelluksissa. Tämä koskee yhtä hyvin kuluttajatuotteita kuin ajoneuvojen värejä tai teollista muotoilua.

Laatu
PPG:n liiketoiminnan vahvistaminen perustuu laadun kunnioittamiseen ja kokonaisvaltaiseen laatuprosessiimme. Sekä tiimeissä että yksilötyössä jokainen meistä haastettu jatkuvan kehittämisen ja parantamisen toimintatapaan. Keskitymme asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin ja teemme aina parhaamme, jotta asiakas saisi juuri sellaisen tuotteen, jonka hän tarvitsee juuri silloin kun hän sen tarvitsee. Asiakastyytyväisyys on kaiken A ja O.

Share